Milloin hajunpoisto asunnosta vaatii muutakin kuin tuulettamisen?

Kaikki me olemme joskus tehneet niin voimakkaasti tuoksuvaa ruokaa, että sen haju on jäänyt asuntoon leijailemaan. Hajunpoisto asunnosta on tuolloin onnistunut ihan vain ikkunoita avaamalla ja ilmanvaihtoa tehostamalla. Aina tämä ei kuitenkaan ole mahdollista, sillä asuntoon voi tulla todella voimakkaita hajuja, jotka pinttyvät seiniin ja tavaroihin. Tällöin hajunpoisto asunnosta vaatii järeämpiä toimenpiteitä.

Mistä sitten tällaisia voimakkaita hajuja tulee? Ruokaesimerkin mukaisesti voi käydä joskus myös niin, että ruoka palaa niin pahasti pohjaan, että haju jää kiinni asuntoon ja samalla syntyy savuvaurioita. Savusta puheen ollen, voi olla myös niin, että takan hormi on tukossa ja takan savu virtaa sisälle. Tulipaloista puhumattakaan. Savu jättää jälkien lisäksi voimakkaan hajun, johon ei valitettavasti pelkkä tuuletus riitä.

Hajunpoisto asunnosta

Tupakan ja kalman hajunpoisto

Jokainen meistä osaa myös kuvitella synkän kerrostaloasunnon, jossa on tupakoitu sisällä tai parvekkeella vuosikymmenten ajan. Pelkän tuhoisasti pinttyvän hajun lisäksi tupakan terva jättää myös jälkiä seinille. Kellertävät tapetit johtuvat siis tupakan tervasta. Sekä jälkien että hajunpoisto asunnosta ei onnistu peruskonstein.

Kolmantena hajuesimerkkinä olkoon kalman haju. Kalma-asunnoissa on usein todella voimakas haju, koska vainaja on ehtinyt mädäntyä siellä jo jonkin aikaa. Ruumiista tulee niin voimakas haju, että se pinttyy todella nopeasti asuntoon. Kun ihminen kuolee, noin 30 tunnin kuluttua kuolemasta ovat jo lihakset rentoutuneet ja nesteet ulosteineen virtsoineen päivineen ovat valuneet ulos. Haju tarttuu niin irtaimistoon mutta myös tapetteihin seiniin ja siis aivan kaikkeen asunnossa. Usein haju leviää jopa rappukäytäviin ja naapuriasuntoihin, jolloin viimeistään myös vainaja löydetään. Tämän takia kalman hajuun on reagoitava nopeasti ja haju poistettava niin nopeasti kuin mahdollista.

Miten voimakas hajunpoisto asunnosta käytännössä menee?

Antamamme esimerkit voivat kuulostaa rajuilta, mutta karu totuus on, että nämä tilanteet ovat varsin yleisiä. Kenelle tahansa voi sattua savuvahinko ja kaikilla meillä on läheisiä, jotka voivat yllättäen kuolla asuntoonsa. Näistä johtuvat hajut ovat voimakkaita ja tarttuvat voimakkaasti asuntoihin. Itse hajua ei tule eikä pysty poistaa, vaan tällaisissa tilanteissa on aina tukeuduttava ammattilaisten apuun. Kevyin tapa reagoida hajuihin on todella perusteellinen siivous. Kaikissa esimerkeissämme oli myös visuaalista vaurioita, jotka tulee siivota. Usein esimerkiksi savujälkiin on kiinnittynyt myös hajua. Niin myös tupakan tervaan kuin vainajaan. Perusteellinen siivous asettaa pohjan asunnon hajunpoistolle.

Seuraavaksi itse tykein hajunpoisto asunnosta tapahtuu yleensä otsonoimalla. Otsonointi on hajunpoiston metodi, jolla tykitellään otsonihiukkasia asuntoon. Otsonit irrottavat epäpuhtauksia eli tässä tapauksessa hajua pinnoista ja näin poistavat hajua. Otsonointi kestää noin pari vuorokautta eikä sinä aikana asunnossa saa olla. Myös lähes kaikki irtaimisto tulee viedä pois otsonoinnin ajaksi. Tällä metodilla myös kovimmatkin pinttyneet hajut saadaan poistettua asunnosta. Kysy ammattilaiselta lisää, miten sinun hajuongelmasi saa ratkottua. Asiantuntijat tulevat usein myös mielellään tarkastamaan kohteen ennen kuin päätetään, miten hajua lähdetään poistamaan. Ammattilaiset tekevät työn laadulla, eikä näissä palveluissa hintakaan ole päätä huimaava. Tartu siis puhelimeen ja löydä ratkaisu hajunpoistoon.

Samankaltaiset artikkelit

  • Uuden-Seelannin matka hobittien jalanjäljissä

    Seikkailuni hobittien jalanjäljissä Uuden-Seelannin matkallani oli unohtumaton kokemus. Vaelsin Shire-maisemissa Hobbitonin elokuvauskohteilla, seikkailin Mordorin synkillä vuoristoalueilla ja ihailin Rivendellin vehreitä metsiä. Matkan varrella kohtasin ystävällisiä paikallisia, maistelin herkullisia ruokia ja koin luonnon ihmeet läheltä. Aloitin matkani Hobbitonin elokuvauskohteista Matamatassa. Kävelin hobittitalojen ohi ja kuvittelin Bilbon ja Frodon seikkailuja. Nautin herkullisen lounaan Green Dragon Innissä ja…

  • Ajokortin hankinta helpottuu – opetusauton vuokraus avaa uusia mahdollisuuksia

    Haaveiletko omasta autosta ja vapaudesta liikkua minne haluat? Ajokortin hankinta on tärkeä etappi monen nuoren elämänvaiheessa. Mutta miten löytää aikaa ja rahaa ajoharjoitteluun? Opetusauton vuokraus tarjoaa joustavan ja edullisen ratkaisun, joka sopii kiireiseenkin arkeen. Ajoharjoittelu opetusautolla vai muulla tavalla? Ajokortin hankintaan kuuluu aina pakollisena osana riittävä määrä ajoharjoittelua. Usein tämä harjoittelu tapahtuu autokoulun ajotunneilla, joita…

  • Asunnon hinta-arvio

    Asunnon myynti lähtee liikkeelle aina lähes poikkeuksetta asunnon hinta-arviosta. Oikeastaan kaikkien kiinteistönvälitysliikkeiden ja kiinteistönvälittäjien palveluvalikoimaan kuuluu asunnon hinta-arvio ja se on lähes poikkeuksetta myös ilmainen. Ellei sitten ole kyse virallisesta kirjallisesta arviosta esimerkiksi pankille. Tämä virallinen kirjallinen arvio tuntuu maksavan yleensä n. 500 €. Olen sellaisen kerran tilannut ja oli siinä kyllä n. 10-15 sivuakin….

  • Inbound-markkinointi – 5 vinkkiä onnistumiseen

    Yritysten myyntiä ja markkinointia suunniteltaessa inbound markkinointi nousee tänä päivänä yhä useammin merkittäväksi puheenaiheeksi. Ibound-markkinointi on ottanut ja tulee ottamaan tulevaisuudessa vielä lisää tilaa outbound-markkinoinnilta. Mitä inbound-markkinointi on? HubSpotin mukaan inbound-markkinointi on markkinoinnin menetelmä, jolla houkutellaan asiakkaita ja uusia potentiaalisia asiakkaita, eli ”prospekteja” tarjoamalla heille mielenkiintoisia sisältöjä. Houkuttele, sitouta ja ilahduta kuvaavat hyvin sitä, mitä…

  • Puunkaato Vantaa – puunkaadon 10 käskyä

    Puunkaato on tarkkuutta ja osaamista vaativa työ. Erityisesti taajama-alueella tehtävä puunkaato Vantaalla edellyttää huolellista suunnittelua, oikeita työvälineitä ja ennen kaikkea turvallisuutta. Puun voi kaataa itse, mutta monissa tilanteissa ammattilaisen käyttäminen on järkevin ratkaisu. Tässä artikkelissa käymme läpi puunkaadon kymmenen tärkeintä vaihetta – tai kuten niitä voisi kutsua, puunkaadon kymmenen käskyä. 1. Varmista riittävä kaatotila Ennen…